Railakas ponikirjauutuus!

Malin Kivelä (teksti), Linda Bondestam (kuvitus) ja Liisa Ryömä (suomennos) Suurenmoinen Rosabel (2017) Helsinki: Teos & Förlaget.

Mikähän siinä on, että railakkaimmat lastenkirjat tuntuvat olevan alkukieleltään ruotsinkielisiä? Ja mikähän siinä, että Malin Kivelän ja Linda Bondestamin kirjat ovat niin upeita? Pixonin pojat ja TV:n kotoisa kajo on ihan huippu omassa sarjassaan ja myös Mainio herra Iloinen kirjasta olen pitänyt paljon.


Nyt on ilmestynyt Suurenmoinen Rosabel. Ponikirja, mutta railakas sellainen. Kirjassa on toisaalta vaaleanpunaista ja sateenkaarenväristä, toisaalta synkkää ja tummaa kuvitusta. Kirja kertoo poneista ja hevosista mutta ihmismäisesti. 

Kivelä ei tuhlaa sanoja, ja näin jokaisella niistä onkin iso painoarvo. Kirjasinmalli, joka muistuttaa vanhan kirjoituskoneen tekstiä, tehostaa vaikutelmaa entisestään.

Tarinassa on rosoa. Rosabel on pieni pullea poni, joka näkee mahtavia unia. Todellisuus on kuitenkin karua:

On taas aamu. Rapakossa.
Unet ovat unia. Heinä silmien alla 
on kyynelistä märkä.

Ratsut pyytävät esteradalle vain voittaakseen ja Rosabel sotkeentuu aitoihin ja likaantuu niin, että häntä hädin tuskin nisäkkääksi enää tunnistaa ja hän saa kuulla olevansa pullea! 


Rosabelin suhde ratsukouluhevosena työskentelevään Margaret äitiinkin on ristiriitainen. Äiti on työstään uupunut. Väsymyksen takia hän uuvahtaa illalla, vaikka Rosabel haluaisi keskustella kasvuhuolistaan. 

Mutta öisin on kaikki toisin! Rosabel voi olla kuningatar sateenkaaren päässä tai prinsessan ratsu. 

Todellisuudellakin on puolensa. Rosabel löytää mielenkiintoisen kaverin, tyypin, joka  
kutittaa Rosabelia ja kiusaa häntä, mutta ei ilkeästi vaan hauskasti ja  josta ei oikein tiedä mikä hän on ja, jonka nimikin on niin vaikea, etten edes yritä sitä nyt tähän kirjoittaa.  Seuraa seikkailu.

Tämän mahtavan kuvituksen kuvateksti kuvastaa kirjan tyyliä yleisemminkin: Juovat vesiputouksesta! Vähän sontaista, mutta viis siitä.    

Seikkailulta Rosabel haetaan kotitalliin, mutta uusia seikkailuja on tulossa! Ja lopun tunnelma. Ihana!

...Miten varsa voikaan tuoksua noin hyvältä?...


Tuntuu, että kirjan tunnelmiin on  helppo samaistua jos on vanhempi tai lapsi, on joskus kiusattu tai kiusannut, mokannut tai seikkaillut, ollut yksin tai löytänyt ystävän. Tykkään tästä kirjasta ihan hirmuisesti, lukisin ihan ilman lapsiakin. Lasten kanssa kirja on kätevä. Toimii hyvin kolmivuotiaalle mutta myös kahdeksanvuotiaalle. Vanhemmalle lapselle Pixonin pojat ovat jääneet elävästi mieleen, ja hän oli sitä mieltä, että tyyli on tässä uutuudessa ihan samanlainen. 

Sanoinko siis jo, toimii muillekin kuin hevoshulluille, mutta luultavasti heillekin!

Kursivoidut kohdat ovat lainauksia kirjasta.

Kirja on saatu kustantajalta.

Kommentit