Kesä ja kärpäset! Kirjaesittely ja arvonta


Nelli Hietala (teksti), Sari Airola (kuvitus) 2017 Kerttu ja kärpänen. Hämeenlinna: Karisto.

Jännittävätkö tai kiehtovatko ötökät? Nelli Hietalan kirjoittama ja Sari Airolan kuvittama Kerttu ja kärpänen on kirja, joka tarttuu arjen pieniin asioihin lämmöllä ja sadunhohteella. Tässä on varsinainen kesäkirja!

Kerttua ällöttää, jännittää ja ärsyttää heti aamulla kohtaamansa kärpänen. Kerttu jopa kiusaa kärpästä harmistuneena. Mutta lopulta  Kerttu ja kärpänen ystävystyvät ja touhuavat yhdessä. Kerttu huolestuu kärpäsen kadottua ja etsii joka puolelta. 

Onneksi kärpänen taas löytyy ja yhteiset puuhat voivat jatkua.

Myönnän, että minun oli ehkä hiukan vaikea samaistua tähän kärpäsen kanssa ystävystymiseen. Vartuin maatilalla ja kärpäsiä oli aina kesäisin liikaa. Niiden kanssa en  todella kaverustunut, vaikken niitä jännittänytkään. Tätä nykyä kärpäsiä tosin näkee harvoin ja pidän lähes kaikenlaisista ötököistä, paitsi sääskistä ja punkeista. Ja ei kai niissäkään mitään vikaa muuten olisi, mutta kun pistävät ja ainakin jälkimmäiset vielä levittävät tautejakin.

Kirjassa on kuitenkin lämmin ja hurmaava puolensa. Uusia ja vieraita asioita kohtaan tuntee helposti ennakkoluuloja. Lisäksi lapsen mielikuvitusmaailman kuvailu on vahvaa. Kertun isäkin esiintyy kirjassa mutta hän jää ihan statistin rooliin, Kerttu ja kärpänen ovat keskeishenkilöt. Kuvat, joissa Kerttu ja kärpänen ovat keijuina, ovat ihan vau! Tietoakaan ei unohdeta ja kirjan lopussa on lyhyt tietolaatikko kärpäsistä. Informaatiota olisi voinut olla enemmänkin. Omilla lapsillani ainakin oli heti monta hyvää lisäkysymystä, esimerkiksi kärpästen eliniästä, joihin en osannut vastata.


Airola on lempikuvittajiani ja olemmekin lukeneet monia hänen kuvittamiaan kirjoja. Hänen muista kuvituksistaan olen kirjoittanut esimerkiksi täällä, täällä, täällä ja vielä täälläkin. Kerttu ja kärpänen jatkaa näiden tiellä. Kuvitusmaailma on tuttua ja kaunista. Synkimpien ajatusten kohdalla värimaailma on mustaa ja harmaata. Suurinta osaa kuvitusta hallitsevat vihreä ja keltainen ja mielikuvituksellisimmat kuvitukset ovat vaaleanpunaisia.

Arvon lukemamme kirjan blogin lukijoiden kesken. Kommentoi Bloggerin kommenttiboksiin tai Pienten taikapiirin Facebookin tämän postauksen alle 30.7 klo 22 mennessä, mikä mielestäsi on parasta kesässä, niin olet mukana arvonnassa. Jos lorukirjat kiinnostavat niin muista osallistua myös kirjan Hui hai haja-mieli! arvontaan toisessa postauksessa.

Ja vielä tapahtumavinkki: Nelli Hietala ja Sari Airola on mahdollista tavata 4.8 esittelemässä kirjaansa Lasten taidefestivaali Hippaloilla Hämeenlinnassa. Hippalot on jo varsin perinteikäs festivaali, sillä ne täyttävät tänä vuonna jo 40 vuotta! Hippaloilla on paljon mukavaa ohjelmaa lapsille ja lapsiperheille!




Kommentit

  1. Parasta kesässä on perheen kanssa yhdessäolo :)
    anna_88@luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Kiitos osallistumisesta ja onnea arvontaan!

      Poista
  2. Parasta kesässä on loma, vapaata arjen rutiineista ja mahdollisuus tehdä silloin asioita yhdessä rakkaiden kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos osallistumisesta ja onnea arvontaan! Kaikki luettelemasi asiat ovat kivoja vaikka itselläni on tänä kesänä ollut lomaa vähän liiankin kanssa. Toivottavasti ensi kesänä olisi töitä :)

      Poista
  3. Aurinko ja puutarhan antimet :)
    hilsan@luukku.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi ja onnea arvontaan! Puutarhan antimet ovat ihania! Pian on varmaan vadelmatkin kypsiä... Meillä ei tosin puutarhaa ole mutta tuolla lähimetsässä niitä kasvaa.

      Poista
  4. Parasta kesässä on lämpö, loma, festarit, mökkeily, grillaus ja perinteinen perhe-ulkomaanmatkamme ^_^ kaljukeiju@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommetistasi ja onnea arvontaan! Monta kivaa juttua!

      Poista
  5. Aurinko on parasta.
    Hiisukas (hiisukas(at)gmail.com)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi ja onnea arvontaan!

      Poista
  6. Parasta kesässä on loma, mansikat ja jäätelö :)
    netteri@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi ja onnea arvontaan! Kesällä on kyllä tullut nautittua paljon sekä mansikoista että jäätelöstä!

      Poista
  7. Aueinko, ystävät ja tuoksut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi ja onnea arvontaan!

      Poista
  8. Aurinko, ystävät ja kaikki ihanat tuoksut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi ja onnea arvontaan! Lienet sama kommentoija kuin yllä?

      Poista
  9. Parasta on ehdottomasti loma!

    minuhno@gmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi ja onnea arvontaan!

      Poista
  10. Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi ja onnea arvontaan!

      Poista
  11. Hei kaikille ja kiitos osallistumisesta. Voitto osui arvonnassa nimimerkin Hilda Hissu kohdalle, joten laitan viestiä Hilda!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti