Hieno Taidekoti Kirpilä



Kävimme jo useita viikkoja sitten kolmevuotiaan kanssa aivan mahtavassa töölöläiskodissa! Kotimuseon etuna on se, että on vähän kuin olisi kylään menossa. Ensin hissillä ylös ja sitten soitettiin ovikelloa. Tämän jälkeen tupsahdettiin täpötäyteen eteiseen. Taidekodin Johanna Kleemola vinkkasi Taidekoti Kirpilän lastenpäivästä, josta on siis jo aikaa. Muistan lukeneeni Kirpilästä aikaisemmin Leluteekki-blogista. Ajattelin, että tuolla olisi todella kiinnostavaa käydä mutta sitten ehdinkin jo unohtaa koko jutun. Mutta todella kannatti mennä. Taidekoti Kirpilä on lääkäri Juhani Kirpilän vanha koti. Asunto on yhdistetty kahdesta asunnosta ja kattaa siis koko talon yläkerran. Kirpilä ehti kerätä yli viidensadan taideteoksen kokoelman vaikka kuoli jo 56-vuotiaana. Meidänkin onneksemme hän halusi kodistaan tehtävän museon ja hänen keräämistään teoksista iso osa on esillä Taidekoti Kirpilässä.




Me näimme Taidekoti Kirpilän lastenpäivässä teatteria eli Anna Uschanovin Aidantakaisen Atlaksen, josta kirjoitin aiemmin täällä. Lisäksi olisi ollut mahdollisuus osallistua taidekodin lasten kierrokselle. Minua olisi tämä kiinnostanut mutta kolmevuotias oli  sitä mieltä, että parempi katsella ympärilleen ihan omin neuvoin. Lapsestani parasta oli kirjoituskoneen kokeileminen. Myös vanhanaikainen puhelin herätti kiinnostusta. Asunnossa kiehtoi häntä kovasti pieni käytävä, jonka varrella oli esimerkiksi wc. Sielläkin oli kyllä taidetta! Ylipäätään kaikki paikat, joissa voi kiertää ympäri ja välillä piiloutua hetkeksi tuntuvat häntä kiinnostavan. Lastenpäivässä jaettiin myös hienoa tehtävävihkoa lapsille. Itse olin  vaikuttunut paikan yleisluonteesta. Oli ihanaa katsella taidetta ja ikkunoista maisemia, vaikka kovin tarkkaan en ehtinytkään yksittäisiin teoksiin paneutua kiireesti liikkuvan seuralaisen kanssa. Todella hienoa, että tällainen paikka on säästetty yleisölle.



Taidekoti Kirpilä on avoinna keskiviikkoisin ja sunnuntaisin. Suosittelen tietenkin seuraamaan museon lastentarjontaa esimerkiksi heidän Facebookistaan. Mutta museossa voi kyllä hyvin käydä tunnelmaa ihmettelemässä muutenkin. Kaikkein vikkelimpien menijöiden kanssa Kirpilä saattaa olla hiukan haastava paikka sillä siellä on paljon sellaista käden ulottuvilla, johon ei saa koskea. Pienten taikapiirin aikuisia lukijoita voisi myös kiinnostaa, että siellä järjestetään Queer-opastuksia.  Näitä on tulossa heti tänään 2.4 klo 14.30 ja sunnuntaisin 5.4 ja 4.6 klo 14.30. Keskiviikkona 5.4 klo 18 on dosentti Hanna Johanssonin pitämä yleisöluento elämistä Kirpilän kokoelmissa. Itse ainakin haluan joskus käydä tuolla ihan itsekseni katselemassa ja mielellään kuulemassa myös jonkun opastuksen. Erilaisten opastusten lisäksi Kirpilässä järjestetään esimerkiksi konsertteja. Museoon pääsee tavallisesti ilmaiseksi, esimerkiksi joihinkin konsertteihin myydään lippuja.

Kommentit

  1. Hei!
    Kiitos mukavasta kirjoituksesta. Korjaan Taidekoti Kirpilän queer-opastusten aikataulua koskevaa kohtaa. Seuraavat queer-opastuksemme järjestetään su 14.5. klo 14.30 ja su 4.6. klo 14.30. Vapaa pääsy, ei ennakkoilmoittautumista. Lämpimästi tervetuloa!
    Ystävällisin terveisin,
    Pia Hyttinen
    amanuenssi
    Taidekoti Kirpilä
    http://www.taidekotikirpila.fi/

    VastaaPoista

Lähetä kommentti